Oikein ihanat tervehdykset teille kaikille!
Olen Rina, varhaisiän musiikkikasvatukseen sekä taiteen soveltavaan käyttöön erikoistunut musiikkipedagogi. Pääinstrumenttini on pop/jazz-laulu, jonka lisäksi opetuksessa on mukana piano, kitara sekä ukulele. Musiikki on kulkenut rinnallani läpi elämäni pienestä alkaen, jossa matkallani on karttunut mielenkiintoisia kokemuksia muun muassa bändeistä, orkestereista, teattereista, musikaaleista, tv-prokkiksista sekä taiteen soveltamisesta erilaisissa ammatillisissa ympäristöissä.
Opetan Jamkidsissä pääosin jumppamuskareita, minkä vuoksi tunneillani monipuolisten työtapojen, kuten laulamisen, soittamisen, leikkimisen, loruilun sekä muun taiteellisen ilmaisun lisäksi liikutaan paljon, mikä puolestaan tukee kätevästi samalla lasten sekä vanhempien fyysistä terveyttä.
Haluan auttaa ja tukea lapsia sekä vanhempia heidän toiminnoissaan, ja vaikuttaa heidän elämäänsä positiivisesti musiikin avulla. Iloisuus, hauskuus sekä elämyksellisyys ovatkin siinä hyvin tärkeässä osassa. Tuntieni aikana ja jälkeenkin pyrin, että jokainen tuntisi itsensä osalliseksi sekä merkitykselliseksi yksilöksi omalle itselleen sekä heidän omalle yhteisölleen. Kaikki tunteet sallitaan, ja mielelläni otan vastaan uusia haasteita vastaan sekä ideoita muilta, samalla, kun mennään kohti yhteisiä tavoitteita sekä oppimiskokemuksia!
Opettamisen lisäksi olen esiintyvänä muusikkona sekä julkaisen parhaillaan omia laulu/pianomateriaaleja sosiaalisessa mediassa. Vapaa-ajalla tykkään viettää aikaa perheeni sekä ystävieni parissa, kävellä, uida, katsella elokuvia ja sarjoja sekä tutkia ympärillä olevaa maailmaa ja ihmisiä.
Sydämellisesti tervetuloa muskareihin sekä luovuuden äärelle, jossa saat olla aivan oma itsesi!



