Moni perhe pohtii lapselle harrastusta, ja varmasti termi “muskari” onkin monille tuttu. Muskari eli musiikkileikkikoulu on toimintaa, joka perustuu varhaisiän musiikkikasvatukseen, eli alle kouluikäisten lasten sekä heidän perheidensä parissa toteutettavaan musiikkikasvatustyöhön. Tässä tekstissä kerron tiivistetysti, mitä varhaisiän musiikkikasvatus oikein on.
Varhaisiän musiikkikasvatus pähkinänkuoressa
Varhaisiän musiikkikasvatus on taiteen perusopetukseen kuuluvaa toimintaa, jota ohjaa opetussuunnitelma. Varhaisiän musiikkikasvatusta toteutetaan musiikkileikkikoulussa, eli tuttavallisemmin muskarissa ryhmäopetuksen muodossa.
Musiikkileikkikoulu on iloista ja leikkimielistä, mutta myös suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa – opetus etenee ikätasoisesti vauvaikäisestä kuuteen ikävuoteen asti. Tavoitteet etenevät lapsen kehitysvaiheen ja musiikillisten taitojen mukaan. Toimintaa suunnitellessaan musiikkipedagogi huomioikin tietoisesti lasten tarpeet ja valmiudet eri ikäkausina, ottaen huomioon lapsen kehityksen pääpiirteet.
Vaikka varhaisiän musiikkikasvatus kattaa kaaren vauvasta kuuteen ikävuoteen asti, muskariin ilmoittautuessa ei tarvitse olla mitään ennakkotaitoja. Mukaan iloiseen joukkoon voi hypätä missä ikävaiheessa vain!
Varhaisiän musiikkikasvatuksen tavoitteet
- Tarjota lapsille ja perheille musiikillisia elämyksiä – muskarissa pidetään hauskaa yhdessä
- Tukea lapsen luovuutta ja itseilmaisua – lapsen itsenäinen ajattelu kehittyy
- Antaa virikkeitä ja valmiuksia jatkuvan musiikkiharrastuksen syntymiseen. Myönteiset musiikkikokemukset luovat pohjaa hyvän musiikkisuhteen syntymiselle ja mahdollisille tuleville musiikinopinnoille – hyvä musiikkisuhde antaa lapselle eväät myös omien musiikillisten mieltymysten luomiseen
- Opettaa musiikillisia valmiuksia – lapsi oppii hahmottamaan musiikin peruskäsitteitä
- Kehittää lapsen itsetuntoa ja minäpystyvyyttä – muskarissa tarjotaan tärkeitä onnistumisen elämyksiä
- Tukea lapsen tasapainoista kasvua ja kehitystä – muskarissa kehittyvät niin kognitiiviset, emotionaaliset, motoriset kuin sosiaalisetkin taidot
- Opettaa ryhmässä oppimisen taitoja – yhdessä tekeminen ja musisoiminen luovat yhteisöllisyyden iloa
- Antaa yleisesti oppimisvalmiuksia – muskari antaa hyvät eväät tulevaisuudelle
Lue lisää varhaisiän musiikkikasvatuksen myönteisistä vaikutuksista lapsen kokonaisvaltaiseen kehitykseen aiemmasta kirjoituksestani.
Varhaisiän musiikkikasvatuksen työtavat
Varhaisiän musiikkikasvatuksen keskiössä on tietenkin musiikki. Keskeisen sisällön opetukseen muodostavat musiikin eri elementit, kuten rytmi, melodia, musiikin muotorakenteet, harmonia, dynamiikka ja sointiväri. Muskarissa musiikin perustaitoja harjoitetaan monipuolisen ja innostavan toiminnan kautta.
Työtapoja ovat:
- laulaminen
- soittaminen
- musiikkiliikunta
- kuunteleminen
- luominen
- leikkiminen
- taideintegraatio – opetukseen sisällytetään myös muita taiteenlaleja kuten draamakasvatusta, liikkeellistä ilmaisua ja kuvataiteiden työtapoja
Lämpimästi tervetuloa mukaan hauskan ja kehittävän varhaisiän musiikkikasvatuksen piiriin!
Jamiterveisin Reeta-ope



