1. Pikkuinen joulutonttu
Jos lapsilta kysyy, mitä joulusta tulee ensimmäisenä mieleen, vastauksissa toistuvat lähes poikkeuksetta joulupukki sekä tietenkin tontut. Tontut, nuo joulupukin tärkeät apurit, ovatkin omiaan tuomaan lasten mieleen iloa ja joulun odotusta. Pikkuinen tonttu on ihana kappale, jossa tontut hiippailevat, kurkistelevat ja hyppelevät.
Omiin suosikkiversioihini kappaleesta kuuluu tunnelmallinen ja menevä versio JouluVerso -levyltä. Musiikki- ja Kulttuurikeskus VERSO:n julkaisema JouluVerso -CD on kokoelma tuttuja lauluja sekä uusia sävelmiä. Mukana on muusikoita klassisen, kansanmusiikin sekä varhaisiän musiikkikasvatuksen piiristä. JouluVerso –levy ei ole kuunneltavissa suoratoistopalveluissa, mutta levy on mielestäni ehdottomasti ostamisen arvoinen.
Kappaletta ovat versioineet mm. lasten klassikkobändi Fröbelin palikat, joiden tyylilleen uskollinen versio löytyy suoratoistopalveluista sekä musiikkivideon kanssa tietysti YouTubesta (klikkaa alta).
2. Tonttujen jouluyö
Tip tap tip tap tipe tipe tip tap on varmasti yksi toistetuimpia hokemia lasten suusta joulun aikaan, eikä suotta – klassikkokappale Tonttujen jouluyö laululeikkeineen on totisesti lunastanut paikkansa yhtenä rakkaimmista lasten joululauluista!
Myös Siinan TaikaStudio taitaa lasten joululaulut, ja YouTubesta löytyykin paljon ihania tunnelmaa luovia videoita tutuista ja uudemmista joululauluista. Klikkaa alta Tonttujen jouluyö -laululeikkivideoon.
3. Petteri Punakuono
Joulupukin lentävät porot ovat lapsille ihana osoitus joulun taiasta. Petteri Punakuono onkin vuodesta toiseen lasten toivotuimpien joululaulujen listalla!
Mahtavan version tästä klassikkokappaleesta on tehnyt mm. Boston Promenade Big Band, jonka joululevy on mielestäni yksi parhaimpia suomalaisia joululevyjä. Levyllä soittaa upeasti svengaava big band mahtavien solistien kanssa, ja levyltä löytyy paljon hienosti toteutettuja meneviä klassikoita, kuten Lunta saa tuiskuttaa ja Kuuraparta. Tämän levyn parissa viihtyvät varmasti myös aikuiset, ottakaa ihmeessä siis Boston Promenade Big Bandin Joulu-albumi kuunteluun suoratoistopalveluista!
4. Joulupukin töissä
Yksi omista ikisuosikeistani on ehdottomasti menevä ja svengaava Joulupukin töissä -kappale, tietysti J. Karjalaisen esittämänä! Kyseinen versio löytyy Kaikkien aikojen paras joululevy 2 -nimiseltä albumilta suoratoistopalveluista. Samalta albumilta löytyy myös paljon muita klassikoita vuosikymmenten varrelta useiden tunnettujen suomalaisartistien esittämänä.
J. Karjalaisen mahtavaa versiota saadaan kuulla myös ihanassa Joulupukki ja noitarumpu –nimisessä Mauri Kunnaksen lastenkirjaan perustuvassa elokuvassa, joka on muuten katsottavissa Yle Areenassa! Elokuva julkaistiin vuonna 1996 ja se on kasvanut musiikkeineen todelliseksi klassikoksi suomalaisten sydämissä.
5. Tonttupojan laulu
Tätä kappaletta kuuntelemme usein muskaritunneilla jouluvalojen loisteessa rauhoittuen, ja monet vanhemmat ovatkin sanoneet, että kappaleesta on muodostunut tärkeä kappale tunnelmointiin myös kotihetkissä.
Kappale löytyy jo aikaisemmin tekstissä mainitulta JouluVerso -levyltä. Samalla levyllä on myös muita kauniita ja rauhallisempia kappaleita kuten perinteiset Joulupuu on rakennettu, Tonttu ja Lumiukko (Walking in the air), joista löytyy paljon versioita eri artistien esittäminä suoratoistopalveluista.
Aineeton lahja lapselle
Psst, ihana musiikillinen ja aineeton lahja lapselle on muuten lahjakortti muskariin! Lahjakortin voit hankkia täältä haluamallesi summalle tai vaikka kokonaiselle muskarivuodelle – lahja lapselle, joka tuo iloa ja elämyksiä pitkin vuotta.
Loppumietteet ja vinkki Jamkidsin joulu -kiertueesta
Mielestäni on upeaa, miten kulttuuriperinteet kulkevat sukupolvelta toiselle merkittävien laulujen myötä. Usein me aikuisetkin muistamme vieläkin ulkoa lapsuudessa soineet lasten joululaulut.
Me Jamkidsillä haluamme olla omalta osaltamme tukemassa lasten kulttuurikasvatusta ja tuoda ripauksen joulun taikaa sekä musiikkielämyksiä perheille. Näin ollen järjestämme tänäkin vuonna ilmaisen Jamkidsin joulu –kiertueen, jonne voitte tulla mukaan tunnelmoimaan joulua – laulamaan ja soittamaan joululauluja perheen ja ystävien kanssa pääkaupunkiseudulla. Kurkkaa päivät täältä, lämpimästi tervetuloa mukaan!
Ihania hetkiä joulun odotukseen toivotellen,
Reeta-ope
Joulupukin innokas apuri



