Jamkids–blogi

vauvamuskari

Muskari lapsen kasvun tukena

Muskari vaikuttaa tutkitusti myönteisesti lapsen kokonaisvaltaiseen kehitykseen. Mikään muu taiteenlaji ei vaikuta aivoihin yhtä monipuolisesti kuin musiikki, ja näin ollen muskarilla tiedetään olevan monia hyötyjä muidenkin, kuin musiikillisten taitojen oppimiselle. Muskarin on tutkittu vaikuttavan esimerkiksi kielen, muistin ja vuorovaikutustaitojen kehitykseen. Minkä ikäisenä muskarissa voi käydä, ja miten se tukee lapsen kasvua?

Minkä ikäisenä muskari tulisi aloittaa?

Muskari eli musiikkileikkikoulu on tarkoitettu 0–6-vuotiaille lapsille hauskaksi ja kehittäväksi harrastukseksi. Muskari voidaan aloittaa jo vauvana ja lapsen muskaritaival päättyy 6-vuotiaana koulutien häämöttäessä. Usein muskarin loppuminen ei kuitenkaan ole musiikkiharrastuksen loppu vaan päinvastoin, muskari kun usein innostaa ja motivoi lasta jatkamaan soitto-, laulu- tai vaikkapa bändiharrastuksen parissa esimerkiksi sisarkoulussamme Musiikkikoulu Demossa.

Vauva- ja taaperoikäisten eli 0–3-vuotiaiden lasten muskarit on tarkoitettu yhteiseksi harrastukseksi lapselle sekä omalle aikuiselle, jolloin myös vanhempi/huoltaja osallistuu muskariin yhdessä lapsen kanssa. 4–6-vuotiaat lapset taas pääsevät touhuamaan muskarissa jo ihan itse ilman omaa aikuista. Muskarin ihanuus on, että muskaritunneille voi tulla harrastamaan ilman aikaisempaa harrastuspohjaa.  

Tervetuloa hyppäämään mukaan muskariharrastukseen, milloin vain! Pääset ilmoittautumaan mukaan täältä.

Muskarissa käyminen tukee lapsen kehitystä

Lapsen kehitys etenee 0–6-vuotiaana hurjaa vauhtia. Lapsen sosiaaliset, kognitiiviset ja motoriset taidot kehittyvät yhdessä aistien ja tunnetaitojen kanssa. Myös lapsen persoonallisuus kehittyy päivä päivältä. Upeaa onkin, että muskariharrastus tukee näiden kaikkien taitojen kehittymistä! Seuraavaksi avaan tarkemmin, miten muskari tukee lapsen erilaisia kasvun vaiheita ikäryhmittäin. 

Sikiö- ja vauvaikä

On hämmästyttävää, kuinka paljon pieni sikiö oppii ympäröivästä maailmasta jo kohdussa ollessaan. Sikiö alkaa kuulla kohdun ulkopuolisia ääniä jo raskauden puolesta välistä alkaen, ja tottuu näin ollen äidin äänen lisäksi myös muiden läheisten ääniin. Ympäristön äänet antavat pienelle kohtuvauvalle kuvaa siitä, minkälaiseen maailmaan hän on syntymässä. Näin ollen ympäristön äänet tehostavat kuullun käsittelyä jo raskausaikana. 

Jamkids-musamama

Kohdussa opitut asiat voivat säilyä muistissa jopa useita kuukausia syntymän jälkeen, ja ihana tapa luoda yhteyttä kohtuvauvan kanssa onkin laulaa lapselle hänen ollessaan vielä vatsassa. Syntymän jälkeen lapsi muistaa tutut laulut, ja ne tuovat hänelle turvaa sekä tuttuuden tunnetta vanhemman kanssa. Raskauden loppuvaiheessa sikiö alkaa tunnistamaan äänten lisäksi myös puhutun kielen piirteitä. Tutut laulut ja lorut auttavat lasta intonaation hahmottamisessa, ja myöhemmin ne voivat auttaa lasta jopa äidinkielen oppimisessa.  

Pieni vauva kasvaa ennen kaikkea vuorovaikutuksessa vanhemman kanssa. Varhainen vuorovaikutus, jolla tarkoitetaan lapsen kanssa yhdessä olemista, tekemistä ja kokemista ensimmäisten vuosien aikana, on tärkeää lapsen perusturvallisuuden ja luottamuksen syntymisessä. Lämmin ja turvallinen vuorovaikutus vauvaiässä luo pohjan itsetunnon, minäkuvan ja empatiakyvyn kehitykselle myöhemmin elämässä. 

Vauvamuskarissa tuetaan lapsen ja vanhempien vuorovaikutuksen kehittymistä laulaen, liikkuen ja yhdessä aistien. Jo pienen vauvan kanssa voidaan liikkua musiikin tahtiin yhteisessä rytmissä, ja tämä lisää yhteisöllisyyden kokemusta oman vanhemman kanssa. Laulut tuovat turvaa ja luovat yhteyttä omaan vanhempaan, samoin kuin hellät kosketukset huivilla tai sudilla silitellen loppurentoutuksen aikana rauhallisen musiikin soidessa – vauva aistii erityisen tarkasti kosketuksen ja ihokontaktin avulla. 

Loruilun avulla tuetaan kielen kehitystä, ja lapsen tarkkaavaisuuden kohdistamista harjoitellaan esimerkiksi laululeikkien ja hauskojen kurkistusleikkien avulla. Motorisia taitoja harjoitellaan soittotuokioiden yhteydessä, pikkuhiljaa osataan pitää marakassista kiinni ihan itse! Toki marakassia täytyy vähän myös maistella, vauva kun luontaisesti tutustuu maailmaan suun kautta. Vauva saattaa yhtyä lauluun iloisesti jokellellen ja vanhemman hyppyyttäessä riemusta kiljahdellen. Tästä se elämänmittainen musiikkimatka alkaa!

Taaperoikä

Taaperoikäinen lapsi on pieni tutkimusmatkailija, jolla vauhtia riittää – voi sitä riemua, kun pikkuinen oppii kävelemään ihan itse! Motoriset taidot kehittyvät laajemminkin, ja lapsen sorminäppäryys ja silmän ja käden yhteistyö kehittyvät. Taaperomuskarissa motorista kehitystä tuetaan erilaisia soittimia soittamalla, sorminäppäryyttä harjoittavilla laululeikeillä sekä monipuolisella musiikkiliikunnalla.  

Toinen merkittävä tapahtuma lapsen kehityksessä taaperoikäisenä on puheen oppiminen. Kognitiiviset taidot, kuten puheen tuottaminen ja muistin sekä ongelmaratkaisutaitojen kehittyminen saavat kaikki tukea taaperomuskarista. Pienen lapsen puheen kehityksen nopeuteen vaikuttaa yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi suuresti myös ympäristön ärsykkeet. Mitä enemmän lapsen höpötyksiin vastaillaan ja mitä enemmän hänelle lauletaan, loruillaan ja luetaan, sitä nopeammin hän oppii tuottamaan sanoja ja lauseita myös itse. 

Laulujen toistaminen muskarissa kehittää puheen lisäksi myös muistin kehitystä, ja pieni taapero saattaa laulella pitkiäkin lauluja hienosti ulkomuistista vaikkei muuten puhuisikaan vielä pitkiä lauseita. Taaperon sosiaalisten taitojen tukemisessa muskari on turvallinen paikka harjoitella esimerkiksi yhteisiä pelisääntöjä ja kavereiden kanssa toimimista. Muskarissa harjoitellaan yhdessä, ettei toisen kädestä saa ottaa soitinta, ja että muskarin lopuksi kaikki palauttavat omat soittimensa opettajalle, vaikka pieni tai isompikin harmitus nostaisi päätään. Pikkuhiljaa lapsi oppii ottamaan myös muiden tarpeet paremmin huomioon sekä kestämään elämän pieniä pettymyksiä myös muissa tilanteissa. Onneksi muskarissa pääsee ihan joka kerta soittamaan jotain hauskaa!  

Musiikki aktivoi tunnetiloja säätelevää limbistä järjestelmää, ja pienestä pitäen musiikilla voidaan esimerkiksi rauhoittaa tai innostaa kuulijaa. Taaperoiässä lapsi tarvitsee vielä paljon vanhemman tukea tunnetaitojen harjoittelussa, ja musiikki voi toimia oivana työkaluja suuria suruja tyynnytellessä tai ilon pirskahduksia jakaessa. Näin musiikki voi toimia suurena apuna myös lapsen omien tunnetaitojen, kuten tunneilmaisun ja tunteiden hallitsemisen kehityksessä. Lapsi pääsee musiikin avulla samaistumaan erilaisiin tunnetiloihin turvallisesti ja tarpeeksi etäältä.

Leikki- ja eskari-ikä

Leikki-ikäisen lapsen mielikuvitus on vertaansa vailla. Tarinallisuus sekä lapsen mielikuvituksen ruokkiminen ovat Jamkidsin bändimuskareissa tärkeitä elementtejä. Jamkidsin bändimuskareissa seikkaillaan koko vuosi saman tarinan ympärillä, jota tuetaan erilaisilla kuvituksilla ja muskarivihkon tehtävillä. Lukuvuosi jaetaan isomman kokonaisuuden sisällä erilaisiin teemoihin, joissa edetään tarinoiden ja kautta uusiin seikkailuihin. Lapset innostuvat hahmoista ja tarinoista, ja niistä muodostuu tärkeä osa muskarin sisältöä. 

Kognitiivisesti myös lapsen hahmotustaidot kehittyvät hienosti. Musiikin rakenteiden tunnistaminen, musiikillisten rytmisymbolien harjoittelu sekä rytmittely voivat tukea myöhemmin kokonaisuuksien hahmottamista myös muissa kognitiivisia taitoja vaativissa aineissa, kuten matematiikassa. Muskaritoiminta kehittää myös tarkkaavaisuustaitoja, joista on eittämättä iloa koulun alkaessa. Myös lapsen sosiaaliset taidot kehittyvät hurjaa vauhtia, ja lapsi osaa jo ottaa toisten tunteita huomioon hienosti. Muskarissa käsitellään ja sanoitetaan erilaisia tunteita musiikin keinoin, välillä voidaan soitella esimerkiksi iloisesti ja välillä surullisesti. Samalla lasta kannustetaan entistä enemmän itseilmaisuun – millaisen soolon sinä soittaisit? Mahdollisuus itseilmaisuun kehittää lapsen luovuutta mutta myös minäkuvaa, kun lapsi saa onnistumisen kokemuksia sekä turvallisen tilan kokeilla erilaisia asioita. Sosiaalisia taitoja ja pelisääntöjä harjoitellaan yhdessä musiikillisten leikkien kautta. Kivan tekemisen lomassa lapsi malttaa harjoitella oman vuoron odottamista sekä vuoron antamista myös toisille.  

Täältä löydät lisää tietoa musiikin vaikutuksista lapsen luovuuteen ja sosiaalisuuteen.  
 
Myös lapsen moraalikäsitys alkaa kehittyä, ja hän alkaa pohtia oikean ja väärän eroa. Lapset ovatkin hyvin tarkkoja säännöistä, ja näitä harjoitellaan muskarissa yhdessä toisten kanssa toimiessa. Yhteissoiton merkitys sekä kavereiden tärkeys alkaa korostumaan entistä enemmän. Joka viikko on ihanaa päästä tapaamaan muskarikavereita, ja opelle on tärkeää päästä kertomaan uusimmat kuulumiset.  Lapsen hienomotoriset taidot kehittyvä, ja pikkuhiljaa opitaan soittamaan jo haastavammissa soittoasennoissa erilaisia soittimia. Musiikkiliikunnan yhteydessä päästään harjoittelemaan tarkempaa koordinaatiota, ja toisaalta musiikkiliikunnalla mahdollistetaan myös lapsen vapaata liikettä ja itseilmaisua musiikin tahdissa. 

Halutessasi voit myös lukea lapsen kasvusta ja kehityksestä tarkemmin täältä: https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/.

Muskari antaa hyvät eväät tulevaisuudelle

Muskari toimii loistavana pohjana esimerkiksi soitto- tai lauluharrastuksen aloittamiseen myöhemmällä iällä, mutta kuten huomaamme, se kehittää ja jopa nopeuttaa myös muiden tärkeiden taitojen oppimista. Kuitenkin parasta muskarissa mielestäni on se, että lapsi pääsee nauttimaan musiikista ja kohtaamisesta turvallisessa ja inspiroivassa ympäristössä. Lapsi saa pitkin muskarikaartaan onnistumisen ja minäpystyvyyden kokemuksia, ihania yhteisiä hetkiä oman aikuisen ja myöhemmin muskarikavereiden kanssa sekä tietysti musiikin, soittamisen ja laulamisen, toisin sanoin yhteisöllisyyden, iloa.  

Kognitiivisten ja motoristen taitojen kehittymisen lisäksi pidän erityisen tärkeänä sitä, että muskari tukee lapsen sosiaalisten ja luovien taitojen kehitystä. Muskariopettajana ei ole mitään hienompaa, kun huomata kuinka lapsi nauttii ilmaistessaan itseään musiikin keinoin hymy korvissa.  

Lämpimästi tervetuloa nauttimaan ja oppimaan muskariin!  

Järjestämme kaikille avoimia ja ilmaisia tutustumismuskareita muutaman kerran kaudessa. Tunnilla lapsi saa maistiaisen siitä miten mukavaa Jamkids-muskarissa on. 

Tilaa Jamkids-uutiskirje – saat ensimmäisten joukossa tietää seuraavien tutustumismuskareiden ajat! 

Rakkain terveisin,
Reeta-ope